Maksut

 

YLEISTÄ MAKSUISTA

Uusi harrastaja voi käydä kokeilemassa lajia  kaksissa peräkkäisissä treeneissä veloituksetta. 

Maksuja ei palauteta tai hyvitetä siinä tapauksessa, että harrastaja lopettaa  kesken kauden.

Laskut tulee maksaa eräpäivään mennessä tai sopia maksusuunnitelmasta. Maksamattomien laskujen takia  harrastaja menettää oikeutensa osallistua joukkueen harjoituksiin ja muuhun toimintaan siihen saakka, kunnes erääntyneet maksut on suoritettu kokonaisuudessaan.

Poikkeavista maksujärjestelyistä on sovittava aina erikseen kirjallisesti seuran rahastonhoitajan kanssa.

 

JÄSENMAKSU

Kauden 2024-2025 jäsenmaksu on 40 € kaikilta jäseniltä.

Jokaisen joukkuetoimintaan osallistuvan on oltava seuran jäsen. Jäsenmaksu maksetaan kerran vuodessa ja se sisältää Suomen Cheerleadingliiton veloittaman jäsenkohtaisen maksun.

Jäsenmaksun maksaminen on edellytys joukkueessa harjoittelulle.

 

KAUSIMAKSUT 2024-2025:

Kausimaksulla katetaan mm. harjoitustilan vuokria, valmentajien palkkakustannuksia sekä koulutuskuluja. Lisäksi kausimaksu sisältää kausipaidan, seuran pukujen ja välineiden käyttöoikeuden kilpailuissa ja esiintymisissä.

Samassa taloudessa asuville perheenjäsenille on perhealennus. Se on -50% perheen kolmannen ja sitä seuraavien harrastajien harjoitusmaksuista.

Harjoituksia ei pääsääntöisesti järjestetä koulujen loma-ajankohtina ja mahdollisina harjoituspäiville osuvina arkipyhinä. Huomioi, että kilpailevilla ryhmillä saattaa olla harjoitusleirejä myös loma-aikoina, näistä valmentajat tiedottavat kohdennetusti kyseistä joukkuetta.

Lovely ja Special
Syyskausi 90 € ja Kevätkausi 90 €

Classy
Syyskausi ja kevätkausi 100 €

Cute, Sparkly ja Reckless
Syyskausi 100 € ja Kevätkausi 100 €

Shiny, Melody, Wonder
Syyskausi 125 € ja Kevätkausi 125 €

Fancy, Dreamy ja Vintage
Syyskausi 135 € ja Kevätkausi 135 €

Mythic
Syyskausi 140 € ja Kevätkausi 140 €

Luminous
Syyskausi 145 € ja Kevätkausi 145 €

Dazzle
Syyskausi 145 € ja Kevätkausi 150 €

Wicked
Syyskausi 160 € ja Kevätkausi 160 €

 

KUUKAUSILASKUTUS

Seuralla on käytössä kuukausilaskutus. Kuukausilasku pitää sisällään joukkueen kaikki kauden kulut, poislukien jäsen- ja kausimaksut jotka laskutetaan erikseen. Kuukausilaskutus pitää sisällään kisat, leirit, rusetin, kisamusiikin, joukkueillat, joukkuetuotteen.

Kuukausilaskutuksen maksuista tiedotetaan kauden alussa ja vanhempainilloissa.

Lähtökohtaisesti kaikille joukkueen jäsenille varataan paikka kisoista riippumatta siitä onko harrastaja kilpailevassa kokoonpanossa. Harrastajan lopettaessa kesken kauden laskutetaan kilpailut normaalisti, mikäli harrastaja on ilmoittautunut mukaan. Myös tilatut tuotteet ja muut aiheutuneet kulut laskutetaan normaalisti, vaikka harrastaja lopettaisi kesken kauden.

Maksuja ei palauteta eikä hyvitetä.

 

LISENSSIT JA VAKUUTUKSET

Jokaisella SCL:n jäsenseurassa harrastavalla (7-vuotiaat ja sitä vanhemmat harrastajat) tulee olla joko harraste- tai kilpailulisenssi.  Lisenssin voi ostaa vakuutuksettomana tai vakuutuksella. Lisenssi ostetaan Suomisportista.

Seura ei vakuuta harrastajiaan tapaturmien varalta. Tarkista ennen lisenssin ostoa, että kattaako lapsen oma vakuutus cheerleadingin.  

Vakuutustodistuksessa on sananmukaisesti oltava nimettynä korvattavat lajit ”cheerleading ja kilpaurheilu”, joten olethan asiassa tarkkana. Alaikäisen harrastajan huoltaja / täysi-ikäinen harrastaja ovat vastuussa todistuksen sisällöstä, että se kattaa vaaditut sisällöt ja on voimassa.