Seuran arvot ja eettiset säännöt
SEURAN ARVOT
Yhteisöllisyys ja yhdenvertaisuus
Jokainen on tärkeä osa Hai-perhettä.
Kasvatuksellisuus
Tuetaan jokaisen harrastajan tervettä itsetuntoa onnistumisten kautta ja annetaan mahdollisuus hyödyntää omia vahvuuksiaan. Kilpailussa tavoitteet asetetaan sijoitusten sijaan kilpailusuorituksen laatuun.
Monipuolisuus ja positiivisuus
Järjestetään tapahtumia myös harjoitusten ulkopuolella sekä harjoitellaan lajin eri osa-alueita monipuolisesti. Harjoituksiin tullaan ja sieltä lähdetään hymy huulilla.
Kiusaamisen ehkäisy
Kiusaaminen on kielletty harjoituksissa sekä harjoitusten ulkopuolella. Kaikkiin kiusaamistapauksiin puututaan heti niiden tullessa ilmi.
SEURAN EETTISET SÄÄNNÖT
Valmentaja
- vastaa joukkueensa toiminnasta harjoituksissa ja seuran tapahtumissa sekä kaikissa kilpailuissa ja niihin liittyvissä tapahtumissa
- kannustaa joukkuettaan urheiluhenkiseen suhtautumiseen ja yhteistyöhön sekä oman että muiden joukkueiden jäseniä kohtaan
- kannustaa joukkuettaan urheiluhenkiseen suhtautumiseen ja yhteistyöhön oman ja muiden seurojen jäseniä ja toimihenkilöitä kohtaan
- toimii positiivisena roolimallina joukkueelleen ja noudattaa itsekin joukkueelleen antamia ohjeita
- pidättäytyy loukkaavasta kielenkäytöstä, eleistä tai muusta toiminnasta
- pidättäytyy tupakan, muiden päihteiden tai Suomen Antidoping-toimikunnan määrittelemien kiellettyjen aineiden käytöstä kaikissa seuran tapahtumissa, mukaan lukien kilpailumatkat, harjoittelu- ja kilpailupaikkojen pihat yms. lähialueet, sekä ohjata joukkuettaan pidättäytymiseen näistä
- pidättäytyy tupakan, muiden päihteiden tai Suomen Antidoping-toimikunnan määrittelemien kiellettyjen aineiden käytöstä seuran ja/tai joukkueen edustus- tai harjoitusasussa tai muissa varusteissa
- painottaa hyvän henkisen ja fyysisen kunnon merkitystä joukkueelleen
Harrastaja
- osoittaa positiivisen urheilijan mallia niin harjoitus- kuin kilpailutilanteessa sekä kaikissa seuran tapahtumissa
- kunnioittaa kaikkia oman sekä muiden seurojen jäseniä ja toimihenkilöitä
- pidättäytyy loukkaavasta kielenkäytöstä, eleistä tai muusta toiminnasta
- pidättäytyy tupakan, muiden päihteiden tai Suomen Antidoping-toimikunnan määrittelemien kiellettyjen aineiden käytöstä kaikissa seuran tapahtumissa, mukaan lukien kilpailumatkat sekä harjoittelu- ja kilpailupaikkojen pihat yms. lähialueet.
- pidättäytyy tupakan, muiden päihteiden tai Suomen Antidoping-toimikunnan määrittelemien kiellettyjen aineiden käytöstä seuran ja/tai joukkueen edustus- tai harjoitusasussa tai muissa varusteissa
Huoltaja/Vanhempi
- toimii ensisijaisesti valmentajien ja joukkueen apuna ja tukena ja valmentajien ohjeiden mukaan
- kunnioittaa kaikkia oman sekä muiden seurojen jäseniä ja toimihenkilöitä
- toimii yhteistyössä seuran valmentajien ja toimihenkilöiden kanssa
- pidättäytyy loukkaavasta kielenkäytöstä, eleistä tai muusta toiminnasta
- pidättäytyy tupakan, muiden päihteiden tai Suomen Antidoping-toimikunnan määrittelemien kiellettyjen aineiden käytöstä kaikissa seuran tapahtumissa, mukaan lukien kilpailumatkat sekä harjoittelu- ja kilpailupaikkojen pihat yms. lähialueet, sekä ohjaa vastuujoukkuettaan pidättäytymiseen näistä
- toimii positiivisena roolimallina vastuujoukkueelleen sekä muille seuran joukkueille ja noudattaa itsekin joukkueelleen antamia ohjeita
- pidättäytyy tupakan, muiden päihteiden tai Suomen Antidoping-toimikunnan määrittelemien kiellettyjen aineiden käytöstä seuran ja/tai joukkueen edustus- tai harjoitusasussa tai muissa varusteissa
Dokumentit
Haiperheen tämän kauden viimeinen Super kilpailuviikonloppu on suoritettu Lahdessa 🤩![]()
Luminous ja Wicked tekivät kovatasoisissa sarjoissaan upeat levelin mukaiset suoritukset, joihin mahtui muutama harmillinen virhe. Kokonaisuutena molempien ohjelmat siistiä ja näyttävää tekemistä 😍![]()
Foxy nappasi omassa sarjassaan varmalla ja energisellä suorituksellaan pronssia 🥳![]()
SIJOITUKSET:
Luminous 19/32
Wicked 10/19
Foxy 🥉/5 ![]()
Olemme teistä super ylpeitä, jokaisesta urheilijasta, valmentajasta ja joukkueenjohtajasta 🩵![]()
Haiperheen kilpailukausi 25-26 on saatu nyt päätökseen 😍
Kaikkien seuran joukkueiden ohjelmat pääsette näkemään vielä ensi viikolla ke 20.5 kevätnäytöksessä 🥳
Olethan jo hankkinut liput?![]()
#haiperhe #tähtiseura #cheerleading #cheerdance
Tulevana viikonloppuna haiperheen edustusjoukkueet loistavat Lahden Super 3-5 kisamatolla 🩵![]()
Swaippaa seuraavaan kuvaan ja nappaa talteen joukkueiden aikataulu 🤩![]()
Kilpailuja mahdollista seurata myös kotisohvalta fincheer tv alustan kautta, jos et pääse paikan päälle kannustamaan 🥳![]()
#haiperhe #tähtiseura #cheerleading #cheerdance #competitionseason
Ensi viikon keskivikkoona 20.5, Haiperheen kausi huipentuu perinteiseen kevätnäytökseen 🤩![]()
Olethan muistanut hankkia liput lippuagentin kautta kevään parhaimpaan showhun 😍![]()
Päivityksessä kevätnäytöksen esiintymisjärjestys 🩵![]()
#haiperhe #tähtiseura #cheerleading #cheerdance #springshowcase
Järjestämme kesäkuussa cheer kesäleirin 8-12 vuotiaille sinisellä hallilla 🤩![]()
Leiri sopii niin nykyisille harrastajille kuin ensikertalaisillekkin 😊 aiempaa cheertaustaa ei siis tarvita. ![]()
Linkki ilmoittautumiseen tilin biossa 😊![]()
#haiperhe #tähtiseura #cheerleading #cheerdance
Haemme joukkoomme innokkaita apuvalmentajia, vastuuvalmentajaharjoittelijoita Seinäjoen, Lapuan ja Ilmajoen joukkueisiin! 🩵![]()
Hakuaika:
Valmentajahaku on käynnissä 11.-31.5. Huomioithan kuitenkin, että päätöksiä voidaan tehdä jo hakuaikana. Seura pidättää oikeudet muutoksiin. ![]()
Valintaprosessi:
- Hakulomakkeen perusteella seura voi kutsua hakijan työhaastatteluun. Haastattelu toteutetaan ensisijaisesti kasvotusten, poikkeustapauksissa myös etäyhteydellä. ![]()
- Odotamme hakijoilta sitoutumista koko kaudeksi 2026–2027. Koko kaudeksi sitoutuvat hakijat saavat etusijan muihin nähden.![]()
- Joukkuetoiveet huomioidaan, mutta seura tekee lopullisen päätöksen valmennettavasta joukkueesta. ![]()
- VVH valitaan touko–heinäkuun aikana.
- Apuvalmentajat valitaan elokuussa.![]()
#haiperhe #tähtiseura #cheerleading #cheerdance #newseasonloading



